SM Trial Tervakoski 15.8.



Tervakosken Moottorikerhon trialistit eivät olleet erityisen vieraskoreita lauantaina ajetussa kotikisassaan. Peräti neljässä luokassa isoimmat pokaalit annettiin temkiläisille joiden lisäksi yksi kakkos- ja kolmossija.
Hellelukemiin noussut lämpötila takasi reitin kahdelletoista jaksolle hyvän pidon, mutta samalla kolmeen kertaan kierretty reitti puristi mehut kuskeista varsin tehokkaasti. Jaksojen jälkeen nähtiinkin useasti että tarvittiin ulkopuolista apua jotta kramppaaavat kädet saatiin irroitettua ohjaustangosta.

Junioreiden TR3J-luokassa Veeti Kaunisto ja TR5J-luokassa Eero Lempinen olivat asettaneet tavoitteeksi nousta korkeimmalle korokkeelle kotikisassaan. Lempisen kilpailun hallinta oli suvereenia alusta loppuun, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä kun toiseksi tulleella Kirkkonummen Aaro Sämpillä oli lähes kolminkertainen virhepistemäärä Lempiseen verrattuna. - Nyt oli selvästi varmempi olo ja parempi fiilis ennen kilpailua kuin ensimmäisessä SM-osakilpailussa. Ei jännittänyt ja ajo sujui heti alusta asti hyvin, vasta ensimmäistä kauttaan kilpaileva Lempinen iloitsee.

Kaunistolla oli ensimmäisen kierroksen jälkeen samat pisteet toisena olevan HäMK:n Vilkku Selinin kanssa, mutta kun 14-vuotiaan Kauniston ajo loppua kohden parani ja Selinillä vastaavasti virheitä tuli enemmän, niin maalissa Kaunisto sai huomata voittaneensa lähes kaksinkertaisella piste-erolla Seliniin.

Kun TeMK:n juniorit paransivat sijoituksiaan ensimmäisestä kisasta niin saman teki myös kerhon valmentaja Harri Oittinen, joka ajoi voittoon ennen seurakaveriaan Ari Kyöstilää. Pudonneiden ketjujen johdosta tulleen viiden virhepisteen lisäksi Oittinen otti päivän aikana vain yhden virhepisteen.

TR5-luokassa ajava Kauko Kuusinen iloitsi ensimmäisen kisan jälkeen kun kädet alkoivat kramppaamaan vasta viimeisen jakson jälkeen, mutta kotikisan haastavat jaksot ja kuuma keli toi krampit jo kilpailun puolivälissä. Kuusinen käytti viiden ja puolen tunnin ajoajan tarkkaan välillä käsiä lepuuttaen ja taistelu palkittiin sarjan toisella luokkavoitolla. Juha Lamberg ajoi luokan kolmanneksi ja Tommy Lind viideneksi.

Muiden kerhojen luokkavoittajat:
TR1 Timo Myöhänen HäMK
TR2 Arttu Sämpi MP-Taito
TR4 Konsta Haapanen HäMK

Seuraava kisa ajetaan Kirkkonummella 29.8.

Alla Leipijärven Jarin ottamia kuvia kisasta.

[Timo]
TR1-luokan ykkönen oli jälleen kerran HäMK:n Timo Myöhänen

[Veeti]
TR3J:n voittaja Veeti Kaunisto tyylittelee

[Eero]
TR5J:n ykkönen Eero Lempinen nollaamassa jaksoa kuusi

[Harri]
Ketjujen putoamisesta huolimatta Harri Oittinen yli nelikymppisten voittoon...

[Ari]
...ja Ari Kyöstilä saman luokan kakkoseksi

[Kake]
Kuusisen Kaken taisteluilme matkalla TR5:n voittoon...

[Juha]
...Juha Lambergilla hieman rauhallisempi ilme, luokan kolmas...
[Tommy]
...ja Tommy Lind viides.


Ville Lempisen ottamia kuvia temkiläisten tuuletuksista palkintojenjaossa:

[pj3j]
[pj4v]
[pj5]
[pj5j]