Tervakosken Moottorikerho

Tervakosken Moottorikerho ry:n nykyisenä toiminta-ajatuksena on luoda jäsenille mahdollisuus harrastaa moottoripyöräilyä sen eri muodoissa, harrastus- tai kilpatasolla, sekä järjestää ohjattua junioritoimintaa. Päälajina toimii trial, jonka ympärille on kehittynyt myös enduro- sekä matka-moottoripyöräilytoimintaa.

Tervakosken Moottorikerho ry. toimii Suomen Moottoriliiton alaisuudessa. Kerho on perustettu 5.3.1957, ja jäsenmäärä tällä hetkellä on 145. Jäsenistä noin 25 on kerhoa edustavia aktiivikuljettajia, jotka omaavat lisenssin. Loput ovat eri moottoripyörälajien harrastajia sekä muuten toiminnassa mukana olevia vanhempia, ja kilpailuiden toimitsijoita.

TeMK järjestää vuosittain 2-3 trialkilpailua, C-Suomen Cup- ja SM-osakilpailun sekä yleensä yhden kansallisen kilpailun. Lisäksi järjestetään jäsentenvälisiä kilpailuja, joissa tarkoitus on enemmän harjoitella kuin kilpailla.

Harjoittelu

Ajoharjoittelu toimii sekä omatoimisesti että ohjatusti. Kerhon valmentajana toimii Harri Oittinen. Varsinainen yhteinen harjoitteluaika on keskiviikkoisin klo 17.00, joka on myös yleisin sarjakilpailujen ajankohta.

Kerhon harjoitusalue sijaitsee Tervakoskella ampumaradan ympäristössä. Alueen maanomistajan kanssa on sovittu tarkat alueet, missä trialharjoittelu on sallittu. Lisäksi alueen sijanti aiheuttaa sen, että ilman asiantuntevaa opastusta kyseisellä alueella ajaminen on kielletty.

Miten mukaan?